VIDEOTUOTANTO
PALA PALALTA SYNTYY KOKONAISUUS
Valmiissa kokonaisuudessa kaikki palat ovat kohdallaan
myös HINTA-LAATU -suhteen tulee olla kohdallaan.
Hallitsemme tuotantoketjun alusta loppuun, käsikirjoituksesta, kuvasuunnittelusta valmiiseen esitysformaattiin.
Tekemämme lukuisat tuotevideot, opetuselokuvat ja mainokset maailmalla eri kielisinä ovat olleet
tärkeä osa asiakkaittemme viestintää jo kolmen vuosikymmenen ajan.
Pitkäaikainen yhteistyö alansa johtavien yritysten kanssa kertoo myös asiakkaiden luottamuksesta osaamiseemme.
“Emme väitä, että tekemämme 1000 videota
olisivat syntyneet aina nopeasti ja helposti,
mutta usein meille on riittänyt
kun asiakas on voinut kertoa mitä hän haluaa”
KÄSIKIRJOITAMME / SUUNNITTELEMME – ideoinnista valmiiksi toimivaksi kokonaisuudeksi
LAVASTAMME – chromakey-tausta tarjoaa lisämahdollisuuksia
KUVAAMME – 4K-laadulla – maalla – vedessä – ilmassa
OHJAAMME – näkemykset, valinnat ja kokemus vaikuttavat ratkaisevasti lopputulokseen
EDITOIMME – 2 erillistä editointiyksikköä takaa joustavuuden
TEHOSTAMME – videoefektit, liikegrafiikka, ääniefektit vaikuttavat
HOIDAMME LEVITYKSEN – TV-kanavat – elokuvateatterit – web – some – mobiili
KUVAUSKALUSTO – 4K-kamerat – studiokäytössä prompter – drone ilmakuvaus – vedenalaiskuvaus – stillkuvaus
VALAISTUS – LED – tekniikka – säädeltävä
ÄÄNI – langaton tallennustekniikka – natiivit spiikkerit … mandariinikiina … arabia mukaanlukien

Jos haluat lisäpotkua yrityksesi markkinoinnissa olemme valmiit antamaan ehdotelmamme siitä miten sinun videosi kannattaa kertoa.

Editointivaiheessa
lisätään taustat

Prompteritekniikka
esiintyjän apuna

Kuvakasvot production
TO – FROM – VIA
Atlanta USA
Bangkok THAI
Berlin GER
Boston USA
Bremerhaven GER
Brighton GBR
Chongqing CHI
Dunkerque FRA
Fuengirola SPA
Gothenburg SWE
Hai Phong VIE
Hamburg GER
Kristiansand SWE
Klaipėda LT
Nantong CHI
Hai Phong VIE
Hamburg GER
Kristiansand SWE
Klaipėda LT
Nantong CHI
Rotterdam BEL
Rödbyhavn DEN
Valletta MAL
Wismar GER
VIDEOTUOTANTO
PALA PALALTA SYNTYY KOKONAISUUS
Valmiissa kokonaisuudessa kaikki palat ovat kohdallaan
myös HINTA-LAATU -suhteen tulee olla kohdallaan.
Hallitsemme tuotantoketjun alusta loppuun, käsikirjoituksesta, kuvasuunnittelusta valmiiseen esitysformaattiin.
Tekemämme lukuisat tuotevideot, opetuselokuvat ja mainokset maailmalla eri kielisinä ovat olleet tärkeä osa asiakkaittemme viestintää jo kolmen vuosikymmenen ajan.
Pitkäaikainen yhteistyö alansa johtavien yritysten kanssa kertoo myös asiakkaiden luottamuksesta osaamiseemme.
“Emme väitä, että tekemämme 1000 videota olisivat syntyneet aina nopeasti ja helposti, mutta usein meille on riittänyt kun asiakas kertoo mitä hän haluaa”
KÄSIKIRJOITAMME / SUUNNITTELEMME – ideoinnista valmiiksi toimivaksi kokonaisuudeksi
LAVASTAMME – chromakey-tausta tarjoaa lisämahdollisuuksia
KUVAAMME – 4K-laadulla – maalla – vedessä – ilmassa
OHJAAMME – näkemykset, valinnat ja kokemus vaikuttavat ratkaisevasti lopputulokseen
EDITOIMME – 2 erillistä editointiyksikköä takaa joustavuuden
TEHOSTAMME – videoefektit, liikegrafiikka, ääniefektit vaikuttavat
HOIDAMME LEVITYKSEN – TV-kanavat – elokuvateatterit – web – some – mobiili
KUVAUSKALUSTO – 4K-kamerat – studiokäytössä prompter – drone ilmakuvaus – vedenalaiskuvaus – stillkuvaus
VALAISTUS – LED – tekniikka – säädeltävä
ÄÄNI – langaton tallennustekniikka – natiivit spiikkerit … mandariinikiina … arabia mukaanlukien

Jos haluat lisäpotkua yrityksesi markkinoinnissa olemme valmiit antamaan ehdotelmamme siitä miten sinun videosi kannattaa kertoa.

EDITOINTIVAIHEESSA
LISÄTÄÄN TAUSTAT

PROMPTERITEKNIIKKA
ESIINTYJÄN APUNA

Kuvakasvot production
TO – FROM – VIA
Atlanta
Bangkok
Berlin
Boston
Bremerhaven
Brighton
Chongqing
Dunkerque
Fuengirola
Gothenburg
Hai Phong
Hamburg
Klaipėda
Kristiansand
Nantong
New York
Piraeus
St Petersburg
Tallinn
Roma
Rotterdam
Rödbyhavn
Valletta
Wismar
USA
THAI
GER
USA
GER
GBR
CHI
FRA
SPA
SWE
VIE
GER
LT
SWE
CHI
USA
GRE
RUS
EST
ITA
BEL
DEN
MAL
GER